Oikein tuli keskellä viikkoa leivottua, kun oli luokkabileet näin koulun lähetessä loppuaan.
Pizzapohja on hyvä ratkaisu niin pohjasta ei tule yhtään rasvaisen tuntuinen ja toisaalta täytteiden hyytyminen ei kestä kauan. Leivon yleensä aina mutu-tuntumalla tällaiset, joten määrät eivät ole ihan tarkkoja vaan ennemminkin suuntaa antavia. Esimerkiksi taikinasta sen vaan tuntee kun jauhoja on tarpeeksi ja koostumus on sopiva.
Uunipellillinen
Pohja
2 dl vettä
suolaa
½ ps kuivahiivaa
noin 5 dl jauhoja
½ dl öljyä
Täyte
chilituorejuustoa
300 g broilerin filesuikaleita
mausteita kuten paprikajauhetta, broilerimaustetta, curryä, suolaa
paprika
½ kesäkurpitsa
pari valkosipulinkynttä
100 g fetaa
150 g mozzarellaraastatta
Lisää lämpimään veteen suola. Lisää kuivahiiva jauhon joukkoon ja alusta käsin vähitellen. Lisää lopuksi öljy. Koostumuksesta riippuen voi jauhojakin lisätä tarvittaessa lopuksi hiukan.
Painele taikina uunipellille. Kohottaakin voi halutessaan tätä ennen, mutta taikina kyllä kohoaa täytteen tekemisen ajan pellilläkin. Pilko valkosipuli, paprika ja kesäkurpitsa. Ruskista broilerinsuikaleet ja mausta. Lisää valkosipuli ja anna kypsentyä hetken ja lisää sitten paprika ja kesäkurpitsa. Kuullota niin, että pehmenevät. Voitele taikina tuorejuustolla. Lisää broileri-kasvisseos pellille. Murustele päälle fetaa ja lisää mozzarellaraaste vielä lopuksi päälle. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia kunnes pohja on kypsä ja mozzarella saanut kauniin värin.

2 kommenttia:
Oli nannaa!
:Hanna :))
Kiitos <3
Lähetä kommentti