lauantai 28. huhtikuuta 2012

Meetvurstipasta

Pitkästä aikaa tuli tehtyä itse ruokaa, olen viime aikoina syönyt jostain syystä ulkona koko ajan. Idean bongasin täältä. Kiitokset vaan hyvästä ohjeesta. Kuvan alla oman versioni ohje.



2 pienempää annosta tai sitten yksi tosi nälkäiselle

100-150 g meetvurstia
2 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
50 g juustoa raastettuna + hiukan valmiin annoksen päälle
50 g salaattijuustoa (tai fetaa)
vettä tarvittaessa
mustapippuria
3-4 dl pastaa

Pastaveden kiehuessa pilko meetvursi ja valkosipulinkynnet pieneksi. Paista hetken aikaa öljyssä. Raasta juusto ja lisää se, salaattijuusto ja ruokakerma pannulle. Anna hautua miedolla lämmöllä pastan kypsymisen ajan ja mausta mustapippurilla. Tässä kohta lisäsin myös vähän vettä. Lisää pasta kastikkeen joukkoon ja sekoita. Ripottele hiukan juustoraastetta valmin annoksen päälle. 



sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Keväinen kanasalaatti

Pitkästä, pitkästä aikaa tuntuu että kevät on taas täällä. Ulkona tarkeni ilman takkia! Ei tehnyt mieli syödä kovin raskaasti, joten päädyin taas kanasalaattiin.


Kanasalaatti sisälsi tällä kertaa lehtisalaattia, tomaattia, kurkkua, salaattijuustoa, persikkaa, broilerinfileesuikaleita paistettuna ja maustettuna paprikamausteella, currylla, chilirouheella ja sormisuolalla sekä salaattisiemensekoitusta.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hedelmäinen kanasalaatti



Vietimme kaverin kanssa viini-iltaa pääsiäisenvieton aloittajaisiksi. Viini oli australialaista Crocodile Rock -punaviiniä ja sen kaverina meillä oli kanasalaattia ja patonkia. Voin suositella sekä viiniä että salaattia!

Salaatissa miniromaine- ja lollo rosso -salaattia ja rucolaa, paprikaa,broilerinfileesuikaleita paistettuna ja maustettuna (curryä, paprikajauhetta, chilirouhetta ja bbq-maustetta, vähän suolaa), hiukan fetaa murusteltuna, pari tomaattia, persikkaa, paprikaa ja salaattisiemensekoitusta (kurpitsan- auringonkukan ja pinjansiemeniä). Ah.

Näihin kuviin toivotan oikein rentouttavaa pääsiäistä kaikille!